Toissa päivänä tuttuni kertoi minulle, että oli ollut Virossa käymässä ja hänen hotellihuoneensa oli jääkylmä. Asiaa tiedustellessaan palveluhenkilö oli vain ihmetellyt, että onko miellä Suomessa jo keskuslämmitys päällä. Hotelli oli neljän tähden hotelli. Samantyylisiä kertomuksia olen kuullut Venäjän suunnalta. Kesällä minua myös ihmetyttivät jutut siitä kuinka joissain Etelä-Euroopan maissa säännöstellään vettä. Ehkä eniten minua huolestutti se ajatus, että kyseessä ovat eurooppalaiset hyvinvointivaltioit. Onko Suomessa asiat junailtu vaan niin paljon paremmin kuin muualla vai elämmekö kuplassa joka pian puhkaistaan?

Valtiohan on jo antanut ohjeita kansalaisilleen, miten säästää sähköä ja vettä, mutta aina on niitä jotka eivät kuuntele. Kysymys kai kuuluu kuinka paljon heitä on ja kuinka kauan meillä on aikaa itse säännöstellä kulutustamme ennen kuin valtio tekee sen meidän puolestamme?

Sähkön ja veden lisäksi viime aikoina minua on myös huolettanut talouskehitys, mikä nyt on kai sanomattakin selvää. Lounaskeskusteluissa ja lehtikirjoituksissa ollaan huojentuneita siitä, että Suomessa on niin hyvät tukiverkot, ettei lasku osu meihin niin pahasti kuin jenkkeihin. Olemmeko varmoja asiasta?

Hallituksella on kiire turvata rikkaiden selustat, mutta entä me tavalliset kansalaiset? Pankkitalletussuojan nostaminen 50 000 euroon ei paljoa minua lohduta. Säästötilillä on ehkä 400 euroa. En oikeastaan tunne ketään, jolla vain 50 000 euroa istuisi tilillä odottamassa turvaamista.

Enemmänkin olen huolissani työttömistä, pätkätyöläisistä, köyhistä lapsiperheistä, opiskelijoista, pienipalkkaisista jne.- listaa voisi jatkaa aika pitkään. Ovatko turvaverkkomme todellakin niin pitävät kuin luulemme niiden olevan? Olen ollut politiikassa mukana kymmenisen vuotta, eikä ainakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana tuohon verkkoon ole tehty kunnon perushuoltoa, saati sitten korjattu laman tekemiä vaurioita. Ei, verkon on annettu rapistua ja osaltaan myös tahallisesti leikattu lisää reikiä, mistä tippua ulos.

Myös tulevien työttömien määrä mietityttää. Viime lamasta muistaa työttömyyden kaikista parhaiten. Nykyajan Suomessa ei enää ole varmoja työpaikkoja. Irtisanominen on helppoa ja halpaa. Kuinka moni meistä saa kenkää ja jonotuslipun leipäjonoon?

Nyt toki unohdan, ettei kyse ole lamasta vaan talouden taantumisesta, laskukaudesta. Asiasta joka menee ohi parissa viikossa niin kuin autokauppias uutisissa sanoi. Jos emme ole menossa kohti uutta lamaa, niin miksi kaikki sitten Euroopassa painavat paniikkinappulaa? Tulevaa kurjuuden kautta voi kutsua ihan millä nimellä haluaa, sillä ei ole merkitystä. Ainoastaan sillä on merkitystä, kuinka pahasti se iskee maailmaan ja meihin ja kuinka hyvin turvaverkkomme pitävät.

Jonkun on aina maalattava pirut seinälle, ennen kuin ne hyppivät sinne itse.

Minä juoksen kovempaa kuin koskaan.

Juoksen asioiden perässä, joilla ei ole mitään merkitystä.

Asioiden joiden perässä kukaan muu ei juokse, koska tajuavat niiden merkitsemättömyyden.

Mutta en minä, minä juoksen ja pidän juoksuani tärkeänä.

Pidän juoksuani jalona tapana palvella aatetta ja tovereitani.

Minun juoksuni antaa minulle merkityksen.

Jos en juokse, havahdun maailman turhuuteen ja välinpitämättömyyteen, enkä halua enää juosta.

Siksi minun täytyy juosta, vaikka jalkoihini sattuu.

Kauan olen ruikuttanut omaa mitättömyyttäni, kyvyttömyyttäni kasvaa.

Kauan olen takertunut omaan sääliini kuin pelastavaan lahjaan.

Kieltäytynyt onnesta, koska pelkäsin muutosta.

Ruoskinut itseni verille tajuamatta, ettei kukaan näe, ettei kukaan välitä.

En ole kokenut mitään, mitä joku muu ei olisi jo kokenut.

En ole nähnyt mitään, mitä joku muu ei olisi jo nähnyt.

Oma ainutlaatuisuuteni on oma illuusioni, jonka lävitse en näe.

Ja minä kiukuttelen kuin pieni lapsi, väittäen totuuden puhujia valehtelijoiksi.

Pakotan heikot rakastamaan minua ja suljen oven niiltä, jotka eivät tyranniaani suostu kumartamaan.

Jääden yhä enemmän yksin. Liian ylpeänä myöntämään omia virheitään, liian häpeissään anteeksi pyytämään. Odottaen syliä, mihin käpertyä omana virheellisenä itsenäni, ilman odotuksia, vaateita henkisestä kasvusta tai ihmisestä paremmasta.

Liian rakastunut itseeni olen muuttuakseni.

Tätä tyranniaa ei lähimmäisen rakkaudella paranneta.

Tätä valtakuntaa ei kukaan muu valloita.

Varjoissa on valoa enemmän tilaa valehdella itselleen, että kaikki on niin kuin pitääkin.

Suora lainaus Ympäristölehden 8/2007 artikkelista: Tuulenkesyttäjät pystyttävät jättiläisiä:

"Nykyisin esimerkiksi Tanskassa sähkönkulutuksesta noin 20 prosenttia tuotetaan tuulivoimalla. Espanjassa ja Saksassa tuulivoiman osuus on noin 10 prosenttia, Suomessa vain 0,2 prosenttia. Suomessa tuulivoimaloita on 106 ja niiden teho on yhteensä 107 megawattia. Saksassa tuulivoima-ala työllistää 70 000, Tanskassa 20 000, mutta Suomessa vain 2000 henkeä.

Oululaisen Winwindin valmistamien myllyjen kotimaisuusaste on 80 prosenttia. Yhtiön yli 40 miljoonan euron liikevaihdosta suurin osa tulee viennistä.

VTT:n tutkijoiden ja alan toimijoiden mukaan tuulivoiman kotimarkkinoiden kasvu voisi tuoda Suomeen 20 000 uutta työpaikkaa ja 1,4 miljardin euron vuotuiset vientitulot vuoteen 220 mennessä. Tänään alan liikevaihto on 4000 miljoonaa euroa, joten kasvunäkymät ovat valoisat. Vuonna 2020 suomen sähkönkulutuksesta olisi mahdollista tuottaa jopa 10 prosenttia tuulivoimalla."

Ja jotkut vielä viitsii väittää, ettei tuulivoima kannata, eikä se tuo työpaikkoja. Kannattaisikohan tarkistaa faktat kuntoon?

On myös väitetty ettei Suomessa tuule tarpeeksi. Olen asunut 2 rannikkokaupungissa (jos Pori lasketaan rannikko kaupungiksi), niin voin sanoa että niissä tulee aina ja ihan V*tusti! Ja meillähän tuota rantaa ei paljoa ole, eipä.

Tehkääpä kaikki päivän hyvä työ ja vaihtakaa sähkösopimuksenne ekologisesti kestäviksi.

Luonto kiittää luonnon ystävää!