Kaikilla teoillamme on vaikutusta ihmisiin, joita rakastamme, koska he myös rakastavat meitä ja välittävät siitä mitä teemme. Ihmiselle on luontaista haluta, sitä mitä ei voi saada. Mitä suuremmat ovat panokset, sitä jännittävämpää peli on. Adrenaliinihuuruissaan ei aina ymmärrä, että häviö on myös yksi mahdollisista lopputuloksista.

Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella ja siksi emme ymmärrä mitä menetämme, ennen kuin menetämme sen. Liian helposti otamme kanssakulkijamme itsestäänselvyytenä, eikä kukaan meistä halua olla itsestään selvyys kenellekään, mutta kaikille ei ole paikkaa auringossa.
 
Helposti unohdamme, että olimme kummalla puolella aitaa vain, on yksi asia joka ei muutu, me itse. Jos emme huolehdi pihastamme, ei pihalla ole merkitystä, se tulee aina kasvamaan rikkaruohoa, asuimme missä tahansa.
 
Olen viime aikoina alkanut myös pohtia, että onko osa meistä vain luoto kulkemaan, aina merellä vailla kotia. Hetken voimme olla paikoillamme, mutta ennemmin tai myöhemmin meri taas kutsuu meitä. Tekeekö se meistä huonoja ihmisiä? Ei, ei tee, jokaisen on kuljettava omat polkunsa ja opittava omista virheistään. Tärkeintä on, että on aina matkalla eteenpäin.
 
Liian usein minäkin sorrun itseriittoisuuteen ja unohdan antaa ympärilläni oleville ihmisille sen arvon mikä heille kuuluu. Joten olkoon tämä kirjoitus kaikille teille, jotka tahtoen tai tahtomatta minua rakastatte, sillä niin paljon minäkin teitä rakastan.