Annoin tänään vähäosaiselle euron.
Hän pyysi viisikymmentä senttiä.
Siinä hetkessä minusta tuli hänen enkelinsä ja hänestä minun Jumalani.
Takkuisessa tukassaan ja rahisevassa yskässään hän on maailman täydellisin luomus.
Olisin antanut hänelle mitä tahansa hän olisi minulta pyytänyt.

Metrossa näin enkelin.
Hänen kasvonsa olivat kuulaat, täydelliset ja hänen hiuksensa kauniit, kastanjan ruskeat.
Tarkempi tarkastelu tuotti kumminkin pettymyksen.
Hänen kuulautensa oli meikin tuomaa harhaa ja hänen hiuksissaan erottui juurikasvu.
Rakastin takkutukkaista Jumalaani yhä enemmän.

Vaikka en ollut hänen rakkautensa ainoa kohde, ei se minua haitannut.
Jokaiselta vastaantulijalta hän pyytäisi apua, mutta minä olisin niiden harvojen joukossa, jotka antoivat hänelle enemmän kuin hän pyysi.

Tunsin itseni hyväksi, voimakkaaksi ja tärkeäksi.
Minun Jumalani oli minun kanssani.
Minun piti vain nostaa katseeni hänet nähdäkseni.