Hän asteli elämääni kuin valkokankaan hahmo.

Eksyssissä ja janoten toisen ihmisen kosketusta.

Hellästi minä häntä kosketin ja sain hänet loistamaan.

 

Hän oli minun Shakespearin rakkaustarina.

Hän oli minun rakkauteni ruumiillistuma.

Petollisessa yössä me saimme kyynikotkin uskomaan,

ettei ole taisteluita, joita rakkaus ei pysty voittamaan.

 

Hänen kaipuunsa kyyneleet olivat pisaroita janoisten suulla.

Kaiken mitä hän halusi, minä annoin hänen luulla.

Ja salaa itseltäni annoin hänen sieluni huudon kuulla.

 

Hän oli minun Shakespearin rakkaustarina.

Hän oli minun rakkauteni ruumiillistuma.

Petollisessa yössä me saimme kyynikotkin uskomaan,

ettei ole taisteluita, joita rakkaus ei pysty voittamaan.

 

Ei salaisuuksia, ei varjoja, kaikki demonini ja virheeni kirjoitin hänen kirjaansa.

Näyttömällä elämän loin meille lavasteet ja tarinan, jonka kaikki halusivat kuulla.

Kaipaus, joka on puettu sanoiksi niin monella suulla.

 

Hän oli minun Shakespearin rakkaustarina.

Hän oli minun rakkauteni ruumiillistuma.

Petollisessa yössä me saimme kyynikotkin uskomaan,

ettei ole taisteluita, joita rakkaus ei pysty voittamaan.

 

Oikukas on ihmisen mieli, terävä kuin tikari on sen kieli.

Se haavoittaa kaikkea mitä rakastaa, eikä kaikkia sen temppuja pysty anteeksi antamaan.

Silti haluamattaan se rakastaa ja siksi tulee kärsimään ainiaan.

 

Hän oli minun Shakespearin rakkaustarina.

Hän oli minun rakkauteni ruumiillistuma.

Petollisessa yössä me saimme kyynikotkin uskomaan,

ettei ole taisteluita, joita rakkaus ei pysty voittamaan.

 

Hän oli minun.