Työministeri Tarja Cronberg ihmetteli (SK 10.3.), mikä on vikana, kun töissä ei jakseta. Tämä kertoo hyvin siitä, kuinka kauas osa poliitikoistamme on ajautunut tavallisen ihmisen elämästä.

Cronberg on oikeassa siinä, että raportteja on ihan tarpeeksi, mutta väärässä siinä, ettei lainsäädännöllä voida vaikuttaa työhyvinvointiin. Lainsäädännöllä on taattu muun muassa minimipalkka ja työntekijöiden tasapuolinen kohtelu. Uskoisin työministeri Cronberginkin kuulleen työsopimuslaista. Myös verotuksen avulla voidaan vaikuttaa työssä jaksamiseen. Tästä ovat esimerkkinä kulttuuriseteli ja aterialiput.

Cronberg ei halua osoittaa sormellaan yrityksiä. Osoittaako hänen sormensa sitten työntekijöitä? Tuskin on mikään salaisuus, että maassamme on sekä hyviä että huonoja työnantajia ja monia siltä väliltä. Ongelma taitaa olla pikemminkin se, ettei huonoista työnantajista, jotka repivät työntekijän selkänahasta irti kaiken, minkä voivat, saa puhua ääneen.

Lääkkeet, joilla puuttua työssä jaksamiseen, eivät ole uusia. On helppo puhua työaikajoustoista ja omaan työhön vaikuttamisesta, mutta vaikeampaa toteuttaa niitä, jos todellinen tahto puuttuu. Tällä hetkellä se, joka joustaa, on työntekijä, ja omaan työhönsä vaikuttaminen jää monesti kehityskeskusteluihin, jotka eivät johda mihinkään. Joillekin irtisanoutuminen on ainoa tapa vaikuttaa työssä jaksamiseensa.

Ilmeisesti hallituksen on helppo tehdä päätöksiä, jotka auttavat elinkeinoelämää, mutta mahdotonta tehdä päätöksiä, jotka auttaisivat työntekijöitä.

Niina Soikkeli

Pori

SK mielipidepalsta 27.3.2009