Monesti kun mietimme mihin hyvinvointivaltiomme katosi, syytämme edellistä lamaa. Tämä ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa. Totta kai lama oli syypää monille leikkauksille, mutta se ei ollut syypää siihen, ettei laman jälkeen annettu takaisin niille joilta otettiin. Itse asiassa eriarvoistuminen lähti kunnolla vauhtiin vasta laman jälkeen.

 

Jos peruspäiväraha olisi seurannut palkkojen kehitystä, olisi se suuruudeltaan n.750 euroa eikä 527 euroa. Peruspäiväraha on parhaimpia esimerkkejä yhteiskunnan eriarvoistumisesta. Kyseiselle tukimuodolle ei ole tehty mitään yli 18 vuoteen. Toinen hyvä esimerkki on toimeentulotuen perusosa yksinasuvalle. Vuonna 1990 se oli 413 euroa ja nykyään 399 euroa. Ei ole hurraamista asumistuenkaan kanssa. Yksinasuva sai asumistukea 280–330 euroa yhdeksänkymmentäluvun alussa, tänä päivänä hän saa sitä 260–333 euroa. Vaikka maksimimäärä on noussut 3 euroa, on alapäästä tiputettu pois 20 euroa. Samaan aikaan kun kämppien neliövuokrat nousevat ja eläminen on yhä kalliimpaa, lasketaan sekä toimeentulotukea että asumistukea.

 

Onko tässä mitään järkeä?