Jokaisessa meissä on pimeyttä ja valoa.
Me olemme taipuvaisia valoon, koska valon lapsina meidät on kasvatettu.
Pimeys silti asuu meissä. Jos sen haluaa nähdä, on se vain houkuteltava ulos.

Pimeys on arvaamaton. Se ei tottele järkeä samalla lailla kuin valo.
Pimeys ottaa voimansa syvistä tunteista, jotka itseltämme kiellämme.
Se haluaa ja se ottaa, kuin alkukaistaisen vaistojen ohjaamana se kulkee vailla selkeää päämäärää mihin pyrkiä. Se ei välitä päämääristä eikä säännöistä.
Valon rakkaus pimeyttä kohtaan on ainoa asia, mikä pitää pimeyden kurissa.
Ilman valoa olisimme kaikki pimeyden lapsia, täynnä raakaa himoa, ilman ristiriitaisuutta tai käsitystä oikeasta ja väärästä.
 
Valon ja pimeyden symbioosi tekee meistä ihmisiä, kauniita, rumia, kieroja tai suoria.
Tuo herkkä balanssi on ainoa nuora, millä tanssia hulluuden ja selväjärkisyyden rajalla.
Rajalla, jossa me tapaamme toisemme yhä uudestaan.
Jos minä astun tuon rajan yli, seuraatko sinä minua?